May 29, 2007

Kanakääröt grillissä


Kuva ei nyt oikein tee oikeutta noille kääröille, näyttävät vähän epämääräisiltä tuossa.. Olen ennen tehnyt kanakääröjä mm. aurinkokuivatulla tomaatilla ja fetalla täytettynä, mutta nyt kaapissa kummitteli Koskenlaskija-juustoa palanen, joka sitten päätettiin käyttää. Kannattaa grillailla nämä suht miedolla tulella, ettei ihan kärvenny tuo pekoni. Ja se rasvaisempi versio pekonista sopii paremmin tähän, tuo filevaihtoehto maistui vähän liikaa makkaralle. Lisukkeena kasviscouscousia, mitä olen ennenkin tehnyt . Erillistä kastiketta ei tuo annos kaivannutkaan, kun juusto oli sulanut kanan sisälle.

Kanakääröt:

1 pkt kanan ohuita filepihvejä
puolikas paketti Koskenlaskija-juustoa (viherpippuri löytyi meiltä)
1 pkt pekonia
coctail-tikkuja

Nuiji kanapihvit kevyesti ohuemmiksi muovin alla. Leikkaa juustosta pari ohutta palasta per pihvi (tai sitten yksi vähän paksumpi), kääräise kanan sisään, pekoni ympärille ja tikuilla kiinni. Paista miedolla tulella grillissä kypsäksi (oliskohan mennyt noin 15-20 min.?). Tarjoa haluamasi lisäkkeen kera.

May 27, 2007

Vaniljainen Persikkakakku


Ohjeen löysin joskus aikoja sitten netistä, alkuperä on tässäkin hukkunut (täytyy todellakin alkaa laittamaan ylös noita lähteitä..). Originaalissa ohjeessa on käytetty päärynöitä ja kuvitteleisin, että omenoistakin tämä onnistuisi mainiosti. Suurena persikkaystävänä tein tämän sitten kaapista löytyneestä säilykepersikoista. Kakku on ihanan pehmeä ja kostea, vaniljajäätelön kanssa ihan huippu jälkkäri. Käytin leipävuokaa tässä, mutta esim. 18 cm halkaisijan kakkuvuoka olis varmasti parempi.

Tässä ohje:

150 gr voita/margariina
1,5 dl muscavadosokeria (laitoin 1 dl fariinisokeria ja 0,5 dl tavallista)
2 munaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 prk säilykepersikoita
200 gr vaniljatuorejuustoa

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen ja koko ajan vatkaten. Valuta persikat ja silppua noin 4 puolikasta pieniksi paloiksi. Lisää taikinaan vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe, persikkasilppu ja vaniljatuorejuusto. Kaada voideltuun vuokaan ja asettele vuuasta riippuen päälle tai alle persikkalohkoja. Paista kakkua uunin keskitasossa 175 asteessa noin tunti.

May 25, 2007

Pitaa ja chiliä


Herkuttelupostaaminen jatkuu...
Ensimmäistä kertaa onnistuin tekemään pita-leipiä niin, että jokaikinen niistä jopa kohosi kunnolla uunissa tuollaiseksi taskuksi. Jipii, pieni leipuri minussa sai taas kunnon boostauksen :D. Valitettavasti en muista mistä tuo ohje on peräisin, saa ilmoittaa jos joku tunnistaa. Kiitos kuitenkin, kenen ikinä onkin.

Tässä ohje:

2½ dl vettä

25 g hiivaa

1 tl suolaa

2 rkl öljyä

5 dl Durumvehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää suola, öljy ja jauhot ja alusta hyvin taikinaksi. Anna kohota kaksinkertaiseksi. Jaa kohonnut taikina 8 osaan ja pyörittele ne pulliksi. Kauli pullat mataliksi pyöreiksi pitaleiviksi (halkaisija 15 cm). Anna leipien kohota leivinliinalla peitettynä lämpimässä paikassa puolisen tuntia. Paista 225 asteisessa uunissa n. 12 min. Onnistuneet pitaleivät kohoavat korkeiksi "kupliksi.

Pitat syötiin meillä tällä kertaa chilin , salsan sekä tuoreiden kasvisten kera. Herkkua kerrassaan.

Nyt luultavasti löytyi blogipohja vihdoin ja viimein, mikä miellyttää, joten anteeksi aiemmat sekoiluni noiden värin kanssa, tässä tää nyt sitten on uudessa kesämekossaan ;)


May 21, 2007

Tonnikalalasagne


Tonnikalalasagneen innosti taas kauppapäivää edeltävä kaapintyhjennyspäivä. Tonnikalakastikkeen pohjana minulla oli edellispäivän tähteeksi jäänyt tomaattikeitto. Helppoja makuja, hyvin sopivat yhteen ja maistuivat myös todella hyvälle. Suosittelen!

Tonnikalasoosi:

1 prk tomaattipassataa (500 gr)
1 sipuli
valkosipulia maun mukaan
2 prk tonnikalaa vedessä
2 rkl (reilua) Creme Bonjour-maustettua fraichea
pippuria, suolaa, sokeria, oreganoa
loraus sitruunanmehua

Kuullota sipulit öljyssä, lisää tomaattipassata, sekä purkinpohjallinen (tai hiukan enemmän) vettä ja kiehauta. Mausta Creme Bonjourilla sekä muilla mausteilla. Muista maistella maut kohdilleen. Anna hautua 15 min.

Juustokastike

n. 50 gr margariinia
2-3 rkl vehnäjauhoja
n. 5-7 dl maitoa
suolaa, pippuria
2 pss mozzarellajuustopalleroita

Sulata voi hiljaiseksi kasarissa, lisää vehnäjauhot ja sekoita hetki. Lisää maitoa vähän kerrallaan (mieluiten lämmintä maitoa), kunnolla vispaten. Mausta ja heitä juustot sekaan. Anna juustojen vähän sulaa, sattumat ei haittaa.

Lasagnevuokaan vuorotellen valkokastiketta, (esikeitettyjä) lasagnelevyjä, tonnikalasoosia, valksokastiketta, levyjä jne. jne. Jätä valkokastiketta päällimmäiseksi ja ripottele vielä vähän juustoraastetta päälle. Paista uunissa 200 asteessa noin 30 min.

May 17, 2007

Baltialaiset piirakat

Muuttelin alkuperäistä ohjetta (joka taitaa olla Painonvartijoitten, elisan sivustolta tuon löysin) hiukan, osin kaapin sisällön ja osin maistuvuuden takia. Näistä tulikin yllättävän hyviä ja oiva eväs esimerkiksi piknikille.

Tässä ohje, suluissa muutokset.
Ohjeesta tulee noin 20 piirakkaa, riippuen koosta.

Kuori:

* 5 dl rasvatonta maitoa
* 25 g hiivaa
* 1/2 tl suolaa
* 12 dl hiivaleipäjauhoja (ruis-ja vehnäjauhoja)
* 50 g rasiamargariinia (leivontamargariinia)

Täyte:

* noin 300 g kaalia
* 2 sipulia
* 1 - 2 tl öljyä
* 150 g vähärasvaista
saunapalvikinkkua
* 1/2 tl suolaa
* 2 - 4 tl fariinisokeria
* 1/4 - 1/2 tl valkopippuria
* noin 1 dl vettä
(* 1 prk tomaattipyrettä)
(garam masalaa)

Valmistus
1. Valmista kuoritaikina: liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon, lisää muut aineet ja alusta taikina.
2. Anna taikinan kohota tunnin verran peitettynä ja valmista täyte.
3. Puhdista ja silppua sipulit ja kaali.
4. Kuullota sipuli, lisää kaali ja mausteet ja hauduta pehmeäksi. Lisää vettä tarvittaessa.
5. Lisää kuutioitu kinkku ja tarkista maku.
6. Kauli taikina, ota siitä piirakoita
pyöreällä muotilla, täytä ja painele tiiviisti kiinni.
7. Pistele piirakat haarukalla, voitele maidolla ja paista 200 asteessa 10 - 15 minuuttia.




May 14, 2007

Äitienpäiväkakku äidille eli Marjainen juustokakku


Tämä ohje on bongattu Marien blogista, mistä löytyykin melkoinen kirjo kaikenlaisia kakkuja, kertakaikkiaan vesi tulee kielelle kun niitä katselee. Äitini sopivasti laskeutui Suomen maan kamaralle lomaltaan juuri äitienpäivänä, ja koska jatkolento oli tuohon meidän kentällemme, sain tilaisuuden järjestää äitienpäiväkahvituksen sitten täällä meillä. Oli mukavaa tehdä äitienpäivänä äidille jotakin, niin monen vuoden tauon jälkeen varsinkin, kun ollaan asuttu niin eri puolilla Suomea, että muistaminen on ollut korttien ja soittojen varassa. :D

Kakku olisi tosiaan voinut olla nätimpikin, mutta näin ensimmäisen hyydykejuustokakun tehneenä suotakoon se anteeksi nyt tällä kertaa... Uunissa paistettavia juustokakkuja olen tehnyt muutaman aikaisemminkin. Mutta hyvää oli, ja jopa kehuja sain, joten kiitos vaan Marielle maniosta ohjeesta! :D

Kopsaan tähän tuon ohjeen suoraan, muuttelin tosin jonkun verran, suluissa ne aineet mitä itse käytin;

Pohja:

125g kaurakeksejä
3 rkl voita tai margariinia

Täyte:

200g kunigatartuorejuustoa (sitruunatuorejuustoa)
3/4dl sokeria
n 20 keskikokoista mansikkaa (pakastamansikoita pieni rasiallinen)
2 dl mustikoita
2 rkl vadelma marmelaadia (mustikkamarmelaadia)
2 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (kevyt vispiä)
1/2 limen mehu
3 tl liivatejauhetta tai 6 liivatelehteä
3 rkl vettä

Koristeluun:

Mansikoita ja mustikoita

Murskaa keksit hienoksi muruksi ja lisää sulatettu rasva ja nypi tasaiseksi. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja painele keksiseos pohjalle tasaisesti. Pane viileään. Laita 3 rkl kylmää vettä laakeaan kulhoon. Ripottele liivatejauhe tasaisesti pinnalle. Anna seisoa n 5 minuuttia. (huom! Tärkeää että liivatejauhe ripotellaan pinnalle eikä sekoiteta veteen). Jos käytät liivatelehtiä laita lehdet likoamaan kylmään veteen.

Soseuta mansikat ja sokeri. Lisää vadelmamarmeladi ja sekoita. Vatkaa marjasose tuorejuuston joukkoon. Vatkaa vaniljakastike kuohkeaksi vaahdoksi. Laita kattilan pohjalle noin 2-3 cm vettä. Kuumenna melkein kiehuvaksi. Ota liedeltä ja laske liivatekulho vesihauteeseen. Sekoita varovasti kunnes liivate on sulanut kokonaan ja seos muuttuu kirkkaaksi. Lisää liivatteeseen lime-mehu ja kaada ohkaisena nauhana tuorejuusto-marjaseokseen koko ajan sekoittaen. Jos käytät liivatelehtiä, kuumenna 3 rkl vettä kiehuvan kuumaksi ja liota lehdet siihen, lisää lime-mehu ja sekoita tuorejuustoseokseen. Yhdistä tuorejuustoseos ja vaniljavaahto. Lisää mustikat ja sekoita. Kumoa täyte keksimurupohjan päälle ja tasoita pinta. Anna kakun hyytyä vähintään 4 tuntia. Pyöräytä veitsellä reunan ympäri ja irrota reunat varovaisesti. Koristele kakku tuoreilla marjoilla.

May 13, 2007

Uunitortillat kanasta



Viimeksi tein näitä jauhelihasta, mutta tämä kanaversio on meillä yleisempi, jotenkin maukkaampi. Jos haluaa olla mahdollisimman autenttinen, voi juustoraasteen tilalla käyttää juustodippiä, meille se tosin menee jo hiukan liian tuhdiksi. Tuhteja nämä on nimittäin näinkin, ei mitään joka viikonloppuista ruokaa siis..Tortillat ja salsanhan voi tehdä myös itse, mutta laiskuus iski ja ostin valmiina tällä kertaa. Seuraavalla kerralla on kyllä pakko kokeilla vaikkapa Pastanjauhajien resepteillä. Lisäkkeenä oli vihersalaattia.

Näillä mentiin:

300 gr maustamattomia kanan filesuikaleita (meillä taisi olla kalkkunaa..)
1 iso sipuli
1 paprika
1 pss chilimausteseosta (ei ihan koko pussia tarvi laittaa, jos ei sitten halua extra tulista..taisi olla santa marian versio meillä)
vettä
1 pkt tortillalettuja (8 kpl)
juustoraastetta
salsaa
ranskankermaa (voi käyttää myös kermaviiliä)

Paista kana pannulla kypsäksi, lisää mukaan sipuli ja paprika, kääntele hetki. Heitä pannulle mukaan noin desin verran vettä ja maustepussista reilu puolet. Anna hautua 10 min. Kauho tortillalätyn päälle noin kauhallinen kanatäytettä, kääri rullalle ja asettele uunivuokaan. Kaada loppu täyte (jos jää) rulline päälle ja ripottele vielä juustoraastetta reilusti kanneksi. Paista 200 asteessa noin 10-15 min tai kunnes juusto on saanut hiukan väriä. Tarjoa salsan sekä ranskankerman kanssa.


May 10, 2007

Jamien pizzaa vol.2

Oltiin koko päivä reissun päällä, täytyi hakea autoon kesärenkaat vihdoin ja viimein. Mittariin tuli päivän aikana kilometrejä melkein 500... Joten ruokakin oli sitten sen mukaista; helppoa ja nopeaa jääkaapista löytyneistä aineksista.
Edellisellä kerralla olin suht uskollinen ohjeelle, tällä kertaa rupesin hurjaksi (tai oikeastaan durumjauhot loppuivat kesken..) ja korvasin osan vehnäjauhoista ruisjauhoilla. Hyvää tuli näinkin, ruisjauhoja meni taikinaan ehkä noin parin desin verran. Pohjaohje löytyy siis tuolta linkistä, ja syy siihen ,että postaan tämän pizzan uudemman kerran on nuo tämänkertaiset päällysteet. Niiiiiin hyvää.

Tein siis itse tomaattikastiketta (tomaattipyrettä pikku purkki, vettä, suolaa, pippuria ja mausteita) joka levitettiin ohuiksi kaulittujen pohjien päälle. Pussinpohjallinen juustoraastettakin löytyi jääkaapista, joten se jaettiin tasan (ehkä noin kourallinen per pizza) molempiin. Varsinaisia täytteitä olivat sitten punasipuli, pepperoni, tuore tomaatti, buffalomozzarella sekä tuore basilika. Mieletön yhdistelmä! Oli kyllä ihan sikahyvää, suosittelen. Ja tuo buffalomozzarellahan hakkaa siis ne kauppaketjujen ja valion kumipallot mennen tullen, ihanaa..

Paistetun pizzan päälle ripottelin vielä jämät tsatsikista, mikä oikeasti kruunasi koko hoidon. Se mikä alkoi ajatuksesta; "äkkiä jotain syötävää, kauhea nälkä", kehittyikin yllättäen aivan mielettömän hyväksi kulinaariseksi nautinnoksi. Välillä näitä sattuu :D Olisi mukava kuulla myös samanlaisia sattumuksia teiltä lukijoilta. Kertokaahan jos on tullut eteen jokin aivan odottamattoman ihana elämys ruuan parista =)

May 7, 2007

Spagettia ja lihapullia


Kaunotar ja Kulkuri-annos =) Tämä klassikko ei taida sen kummempia lätinöitä kaivata, lihapullataikinan ohje on alunperin äidiltäni.

600 gr jauhelihaa
1 pss sipulikeittoaineksia
1 prk kermaviiliä
1 muna
suolaa
pippuria
paprikajauhetta
oreganoa

1 prk paseerattua tomaattia
1 sipuli
2 kynttä valkosipulia
1 rkl vehnäjauhoja
vettä
balsamicoa
sokeria
suolaa
pippuria

keitettyä spagettia

Sekoita lihapullataikinan ainekset (mausteita oman maun mukaan) ja pyörittele kostein käsin pullia. Paista uunissa 225 asteessa noin 15 min. riippuen pullien koosta. Freesaa sipulit öljyssä kasarissa, lisää mausteet (suola, sokeri ja pippuri) ja vehnäjauho, paista vielä hetki. Tömäytä mukaan paseerattu tomaatti (500 gr) ja puoli purkkia vettä. Anna hautua noin 20 -30 min. miedolla lämmöllä, mausta balsamicolla (tai jos käytät punaviiniä, niin laita se heti vehnäjauhojen jälkeen). Maistele maut kohdilleen ja nostele mukaan paistetut lihapullat. Tarjoa keitetyn spagetin ja raastetun parmesanin kanssa.

May 5, 2007

Sitruunalohta, pecorinokasviksia sekä tsatsikia


Anteeksi huono kuva, parempi kamera on matkoilla..Viime viikon Köyhät Ritarit tarjosivat idean tämän lauantain lounaaseen. Miehen ollessa leirillä sain tehdä ihan mitä mieli halasi ja kun kaupasta löytyi halpa pätkä lohta, oli suunnitelma valmis. Tämä ruoka sopii myös mainiosti grillissä tehtäväksi, kasvikset voi kypsentää nyyteissä ja laittaa mausteet jo valmiiksi mukaan.
Ja toim. huom. tässä ohjeessa ei ole lainkaan tavallista sipulia! Mikä on suhteellisen iso ihme minulta :D

Näitä tarvitaan, ohjeesta tulee reilusti yhdelle tai niukasti kahdelle:

200 gr lohta
4-5 sitruunaviipaletta
suolaa, pippuria

1 iso porkkana
puolikas kesäkurpitsa
pätkä palsternakkaa
parsakaalin nuput
raastettua pecorinoa (tai parmesania)
suolaa, pippuria
oliiviöljyä
tuoretta basilikaa

3 dl ruokajogurttia (partaäijää meillä)
noin 1 dl raastettua ja valutettua kurkkua
4 kynttä valkosipulia (ei ole pakko laittaa noin paljon ,meillä tykätään valkosipulista..)
suolaa, pippuria
1 rkl oliiviöljyä

Tee tsatsiki jääkaappiin maustumaan; sekoita jogurttiin kurkku ja valkosipuli ja mausta öljyllä, suolalla ja pippurilla. Jos käytät jotain muuta maustamtonta jogurttia kuin tuota Lindahlin tekemää, valuta jogurtti ensin suodatinpaperissa, jotta saat siitä turhan nesteen pois.

Asettele kalapala uunivuokaan, purista päälle vähän sitruunanmehua, mausta suolalla ja valkopippurilla ja asettele sitruunanviipaleet päälle. Paista 200 asteessa noin 15 min.

Keitä lohkotut kasvikset suolatussa vedessä (ensin kovemmat ja lsiää pehmeämmät lopussa) niin, että niihin jää vielä puruvaraakin. Valuta ja mausta vielä kuumana öljyllä, suolalla, pippurilla, raastetulla pecorinolla sekä hienonnetulla basilikalla.

May 4, 2007

10 000 kävijää!! Ja paluu vappuun eli Juustoinen Kinkku-Ananas-Aurapiirakka


Heijaa, 10 000 kävijän rajapyykki oli näköjään rikkoutunut tuossa vappuhulinoiden aikaan, mahtavaa! Kiitoksia kaikille lukijoille, jatkakaahan samaan malliin ;)

Palatakseni vielä vappupöytään postaan tämän piirakkareseptin, yleisön pyynnöstä.. ;) Pohja on vanha tuttu, mutta laitetaan se vielä tähän muistin virkistykseksi.

1 dl perunasosejauhetta
2 dl vehnäjauhoja
100 gr margariinia
1 dl vettä
0,5 tl leivinjauhetta

Nypi rasva ja jauhot,leivinjauhe sekä perunasosejauhe sekaisin muruiksi, lisää vesi ja vaivaa taikinaksi. Kääri kelmuun ja anna vetäytyä jääkaapissa 30 min. Painele jauhotetuin käsin taikina piirakkavuokaan (käytin irtopohjavuokaa) ja pistele haarukalla. Esipaista 200 asteessa noin 10 min.

Täyte

1 pss kinkkusuikaleita
1 prk ananasta
100 gr Aurajuustoa
100 gr tuorejuustoa (oli cayennepippurilla maustettua)
1 dl (tai reilu) juustoraastetta
1 kananmuna
2 dl ruokakermaa
pippuria
paprikajauhetta
provencalen yrttisekoitusta
tuoretta persiljaa

Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään kulhossa (jätä persiljaa vähän myös koristeluun) ja kaada piirakkapohjan päälle. Paista 200 asteessa noin 20-30 min. Koristele persiljalla.

Kinkku-ananas-aurajuusto-yhdistelmä on ihan mainio, tosin ananasta olisi saanut olla vielä vähän enemmän tuossa. Suolaa ei kannattanut lisätä; kinkussa on sitä jonkun verran ja aurajuustossa jonkun verran enemmän.