Feb 28, 2010

Vaivaton leipä



Eli siis vaivaamaton leipä. Periaatteessa juurimetelmällä tehty (himppasen hiivaa on) ja variaatioita voi tehdä ihan mitä mieli halajaa. Tosin ruisjauhot tiivistää leipää eikä siitä tule niin kuohkea. Itse olen tehnyt yleensä sämpyläjauhoista ja lisännyy jonkin verran leseitä mukaan. Ohje on yhdeltä foorumilta, ja on pyörinyt netissä jo pitkään. Mutta siis, todellakin kokeilemisen arvoinen, kuoresta tulee rapea ja sisuksesta kuohkea, ilman suurta vaivannäköä, aikaa tosin menee pari päivää.

Tässä ohje:

7 dl jauhoja
1/4 tl kuivahiivaa (todella vähän siis)
1-2 tl suolaa (haluamasi mukaan)
3,5 dl kädenlämpöistä vettä

Sekoita ainekset, älä vaivaa. Tarkoituksena on saada aikaan tahmea ja jäykkä möntti, ei saa olla missään nimessä löysä (jumittaa paistaessa muuten astiaan). Peitä kelmulla ja anna levätä vedottomassa paikassa 12-20 h.

Painele jauhotetulla alustalla ilmakuplat pois ja laita taikina vielä lepäämään jauhotettuun astiaan liinan alle kahdeksi tunniksi. Laita kannellinen pata tai kattila uuniin ja uuni kuumenemään 225 asteeseen. Kumoa taikina kuumaan astiaan (kun uuni on lämmennyt) ja paista ensin ilman kantta 30 min ja sitten vielä 20-30 min. kannen kanssa (riippuen vähän uunista). Kumoa leipä ritilälle viilenemään. Nauti lämpimänä voin kanssa.

Feb 13, 2010

Paprikasalaatti



Hieman kevyempää tavaraa näin juustokakun jälkimainingeissa... :)
Kyseinen salaatti on eräänlainen versio huvipuistosalaatista , tosin omassa versiossani en paahtanut paprikoita ja lisäilin vähän omia aineksia mukaan.. Hyvää tuli näinkin, toisaalta paahdettu paprika kyllä maistuu paremmalta kuin tuore, joten ensi kerralla täytyy kokeilla niin.

Tässä ohjetta tuohon minun versiooni:

2 paprikaa
1 sipuli
1 kynsi valkosipulia
persiljaa
suolaa, pippuria
valkoviinietikkaa
öljyä

Suikaloi paprika ja sipuli, mausta valkosipulilla, suolalla ja pippurilla. Lorauta mukaan valkoviinietikka ja öljy (suhteessa 1 osa etikkaa, 2 tai 3 osaa öljyä, riippuu kuinka etikkaista haluaa). Anna maustua jääkaapissa muutama tunti.

Tämä on muuten erittäin hyvää paistetun kanan kanssa.